| Eka perhe joulukuva :) |
Avasimme myös pari joululahjaa ja ne oli todella ihania! Ostimme pojalle bodyja, kun niitä menee todella paljon ja nyt ollaan siirtymässä jo seuraavaan kokoon; 62 😀 Ainakin mitä bodeihin tulee. Ja sit ostin tutin pidikkeitä vai miksi niitä nyt kutsutaan?!! Onneksi on vielä niin pieni, että kaikkiin lahjoihin oli tyytyväinen 😁 Muuten kuuntelimme joululauluja, skypetettiin minun perheeni kanssa, joten kaikki näkivät Isakin, jotkut ensimmäistä kertaa ja sitten luettiin jouluevankeliumi ja katsottiin leffa! Joten hyvin me kuites selvittiin ensimmäisestä joulusta pienen kanssa.
Toivottavasti ensi jouluksi pääsemme Suomeen viettään joulua... se on ainakin suunnitelmissa tällä hetkellä! Tänä vuonna Isak on liian pieni matkustaan, eikä hänellä ole edes passeja vielä. Edelleen odotetaan ruotsin lähetystöstä henkilötunnuksia hänelle, minkä jälkeen voimme hakea hänelle ruotsin passia.
| hymy kuva <3 |
Isak on ollut todella hymyileväinen ja puhuu jo paljon tai siis jokeltelee minkä kerkeää... Igor oli vaihtamassa vaippaa eräs päivä Isakille ja yhtäkkiä kuulosti ihan kuin ois Isak sanonut, että APUA!!! haha!!! Kyllä meillä oli hauskaa 😄 Igor täällä ihmettelee, että sanooko Suomessa tosiaan vauvat ensimmäisenä sanana "ÄITI", kun se on niin vaikea sana sanoa... eikä ole niinkuin mama tai muuta vastaavaa, joka on kuulemma helpompi sanoa 😊 No se jää nähtäväksi, mikä se ensimmäinen sana sit oikeasti on... Mutta kovasti yritän äitiä sille jankuttaa... haha!
Viime aikoina Isak on ollut vähän tukkoinen ja yskii yöllä jonkun verran... Se niistä hyvistä yöunista sitten... Nykyään ensimmäisen unijakson aikana nukkuu n. 5tuntia ja sitten se onkin sellaista pätkittäistä kolmen tunnin max nukkumista... Mutta tietty se menee niin aikaisin nukkuun joskus 8-9 välillä ja itse ei niin aikasin saa vielä mentyä sänkyyn, ni on aika väsynyt kyllä...
Eräänä yönä Igor vaihtoi Isakille vaippaa (ihan mielettömän ihanaa, ku on mies joka osallistuu öisiin vaipan vaihtoihin) ja huusi yhtäkkiä, että "my worst fears came true... I have poop all over me!!!" Ei siinä voinut kuin nauraa... No nyt ollaan niistä pahimmista peloistakin sitten päästy yli, että kaikki pitäisi olla nyt helpompaa 😂😆😏
Ulkona ollaan käyty jonkun verran kävelemässä, vaikka onkin kirpsakka ilma... Mutta kaikkein tärkeintä on ettei ole saastetta... Täällähän on tosi huono ilmanlaatu aina välillä ja silloin on todella ikävä Suomen puhdasta ilmaa... Ja sit miettii, että mikä on hyvä vauvallekin, kun ei viitti viedä silloin ulos, kun ulkoa tullessa sisälle kaikki haisee pahalle, jopa hiuksetkin 😔😒 Mutta onneksi nyt on ollut aurinkoista ja vähän tuulista, niin on ollut parempi ilmanlaatukin!
Tällaista tää elämä on! Onhan se erilaista aloittaa vuosi pienen lapsen kanssa ja tosi innoissaan odotan, että mitä tämä vuosi tuo tullessaan ja miten Isak kasvaa ja oppii uusia asioita ja miten me kasvetaan vanhempina yms... Ei kai tältä uudelta vuodelta tarvi edes kummempia odottaa, kuin ihania hetkiä pienen perheeni kanssa!
No comments:
Post a Comment