![]() |
| Kotimatkalla! Kaunis auringonlasku Makedonian vuorien ympäröimänä. |
Kävimme myös vihdoin ja viimein Igorin kotikaupungissa koko perheenä. Se oli ensimmäinen matka Isakille Skopjen ulkopuolelle ja suurimman osan ajasta tietty nukkui autossa, mutta oli myös välillä hereillä mutta ihan rauhallisena tuijotteli lelujaan. Pyysimme ystäviämme käyttämään meitä siellä autollaan, kun meillä ei vieläkään ole autoa, vaikka rahat onkin siihen jo melkein kasassa... Vaikeaa vain löytää aikaa mennä etsimään sitä autoa meille varsinkin Isakin kanssa liikkuminen autokaupasta toiseen on yhdenlainen rulianssi. Muutenkin on niin kiireistä meidän työmme kanssa... Mutta eiköhän me kohta saada se auto hommattua ja näyttää, että Isak ei ainakaan valita autossa olostaan 😁 Siellä tilasimme Isakille passin ja myös ruotsin passi saapui tänään Ruotsin lähetystöön tänne Skopjeen. Toivottavasti pian pääsemme matkustamaan myös pidemmälle... Suunnitteilla olisi Budapest ja toivottavasti kesällä päästään taas Suomeen edes lyhyeksi ajaksi.
![]() |
| Jakimovskit Probishtipissa |
Nyt on todella ihanaa, kun säät ovat lämmenneet jo vähän ja eilen oli jo +19 astetta ja aivan ihanaa oli olla ulkona rattailla, kun ei kenenkään tarvinnut palella! Mutta sitten on ongelmana meillä, että mitä me oikein puetaan Isakille?!?! Kun ei enää viitti paksua toppahaalaria laittaa sille päälle... Eilen mulla oli vain sille fleece haalari ja peitto vaunuissa... Ollaan yritetty ettiä jotain tuulen pitävää takkia, ku täällä kuitenkin vähän tuulee nyt keväällä ja Suomessa kesällä se voi olla tarpeen varsinkin jos ollaan kesäkuussa menossa Suomeen, kun silloin voi olla vielä kova tuuli varsinkin Kemissä 😀 Vai oisko jollain muita ideioita mitä vauvalle pukisi tähän aikaan vuodesta?
Tässäpäs tällä kertaa näitä tarinoita :) Ekan rokotuksen Isak sai myös viime viikolla ja sekin meni hyvin eikä itkenyt ollenkaan, kun piikin sai... Ei olla laitettu tuhkarokkoa eikä hebatiittis b:tä, mitä ne täällä suosittelee... Mutta mahdollisimman vähän rokoituksia hänelle halutaan antaa, mikä on aika kummallista täällä Makedonialaisille.
| Kohta minä lähen liikkeelle!!! |


No comments:
Post a Comment