 |
| Sankareiden aukio |
|
Kevät on alkanut oikein ihanasti ja aurinko paistanut kauniisti ja lämpimästi, jo monena päivänä! Aika on mennyt todella nopeasti ja paljon tapahtunut sitten viime blogi kirjoituksen. Kiireistä on ollut ja nauttinut olen täysin siemauksin.
 |
| Kahvilamme Rezkigyo |
|
Erityisesti lempi juttujani on meidän kahvila perjantaisin ja englanninkielen kerho. Kahvilassa olen mukana tarjoilemassa kaakaota, kahvia, teetä ja aina silloin tällöin myös leiponut sinne ja myös pari kertaa soittanut pianoa eri kavereiden kanssa! Tosi ihanaa kun on voinut laittaa lahjat käyttöön ja soittaa kaikenlaista musiikkia ja kuinka ihanasti Jumala on johdattanut eri ihmisiä joiden kanssa olen voinut musisoida! Viime aikoina meidän kahvila on ollut niin täynnä, että kahvikupit loppui kesken ja myös tuoleja ei ole ollut riittävästi, mikä tarkoittaa että oli noin sata ihmistä meidän "pienessä" kahvilassa yhtä aikaa :). Hienointa on se, että meidän kahvilassa on ihmisiä niin monesta eri maasta ja vain jo henkilökunnassa on ainakin kuudesta eri maasta porukkaa :)
 |
|
Englanninkielen kurssilla meillä on ollut paljon osaanottajia ja suurin osa heistä on opiskelijoita yliopistoista tai sitten nuoria aikuisia, jotka ovat jo työelämässä! Tämä kurssi tai kerho on todella mahtava paikka oppia tuntemaan Unkarilaisia nuoria, joka viikko meillä on eri aihe josta keskustellaan ja myös pari peliä, joissa täytyy puhua englantia.
 |
| Minä ja Karoliina linnavuorella |
Kiireistä on ollut myös opetuslapseuskoulun kanssa ja olen kyllä nauttinut kun olen heidän kanssaan saanut ylistää eri tavoin. Pari kertaa viikossa meillä on ollut musiikillista ylistystä ja sitten pari kertaa luovaa ylistystä. Olen myös kokkaillut heille pari kertaa viikossa, mikä on ollut yllättävän hauskaa ja olen alkanut tykkäämään kokkaamisesta enemmän ja enemmän :) Oppilaat ovat mukana myös meidän kahvilassa ja englanninkielen kurssilla auttelemassa! Viikon päästä opetusjakso on jo ohi ja ensi viikko meneekin aktion valmistelussa ja meidän talon siivousta yms... Heidän kohteenaan tänä vuonna on Serbia, Makedonia ja Montenegro.
Lähden heidän mukaansa Serbiaan ensi viikon lauantaina ja olen siellä pääsiäiseen asti, jonka jälkeen tulen takaisin tänne Budapestiin jatkamaan "normaalia" rutiinia :).
 |
| Karoliina ja hieno kahvila Budapestissa |
Ystäväni Karoliina oli täällä käymässä pari viikkoa sitten ja aina on todella mahtavaa saada vieraita sieltä pohjoisesta ja silloin myös itse pääsee kiertelemään ympäri tätä kaupunkia ja taas näkemään, kuinka kauniissa paikassa sitä saakaan asua! :) Näytin hänelle melkein kaikki kuuluisimmat turistipaikat ja vaikka olikin vähän kylmä, ni se ei meitä hidastanut yhtään. Oli myös kiva, että Karoliina näki vihdoin ja viimein, että missä mä oikein asun ja mitä mä täällä Budapestissa oikein teen. Oli ihan mahtavaa saada viettää aikaa Karoliinan kanssa, kun ei olla oltu niin paljon yhdessä sen jälkeen, kun muutin tänne ja hän meni opiskelemaan.


Ensi lauantaina ollaan tosiaan menossa sinne Serbiaan ja olen tosi innoissani tästä matkasta, vaikka vielä en tiedä, mistä rahat tulee tähän matkaan, mutta Jumala on jälleen kerran haastanut minua luottamaan häneen ihan kaikessa! Tuntui, että menetin ihan välillä uskoni ihan kokonaan ja aloin epäilemään että pystynkö menemään tuonne Serbiaan.Mutta sitten täytyi pysähtyä ja ajattelin, että Jumala joka on kaiken luonut voi itse asiassa myös tämän Serbian matkan kustantaa! Jotenkin tuntuu niin huvittavalta, että me aina halutaan niin aliarvioida Jumalan mahdollisuudet antaa meille kaiken, mitä me tarvitaan! En käsitä, että miksi sitä ei vain opi luottamaan ja miksi sen luottamisen täytyy kans perustua meidän tunteisiin, että jos tuntuu hyvältä, niin silloin luotan Jumalaan. Miksi sitä ei vain voi olla balanssissa koko ajan tietäen, että ihan sama miltä musta tuntuu niin Jumala on aina sama! Hän on aina uskollinen, hyvä Isä ja minun turvapaikkani. Hän on minun kotini ja kaikki mitä minä tarvitsen!
Hauskaa kevään jatkoa kaikille :)
No comments:
Post a Comment